KESÄINEN VIIKONLOPPU ANUN MÖKILLÄ 21.-23.8.2015
Lauantai, ja lähes helteiset lukemat mittarissa. Aurinko paistoi ihanasti... Näissä olosuhteissa odotteli allekirjoittanut kotiportillaan Riittaa, joka oli ystävällisesti luvannut koukata mukaansa samaan kyytiin. Kurvasimmekin sitten sovitusti Marja-Leenalle klo 11.30, jonne oli saapunut myös Iiris. Marja-Leenalla pakkasimme autot, ja niin lähti kukkamekkoiset naiset iloisella mielellä varustettuina kohti Anun mökkiä. Jii-huu!!
Automatka menikin hioessa ”Heijaa, ruusut tulipunaiset” -laulua, johon Marja-Leena oli keksinyt teemaan sopivat sanat. Ja teemahan oli tietysti ruusut ja Anu, ja Anun lähestyvät viisikymppiset, joiden nimissä ajattelimme yllättää tämän kovasti pidetyn tanssinohjaajamme ja ainutlaatuisen ystävämme. Loppumatkaan tosin kuului pakolliset risteyksen ohi ajamiset / eksymiset, mutta mutkien kautta pääsimme kuin pääsimmekin perille mökin pihaan.
Anu, Kirsi ja Piki -koira olivat tulleet mökille jo edellisenä päivänä. Meidän saapuessa perille, he kuitenkin olivat vielä geokätköilyn parissa metsässä, joten meille jäi sopivasti aikaa laittaa paikkoja kuntoon yllätystä varten. Kannoimme mökin terassille valmistamamme / hankkimamme ruuat ja juomat odottamaan ruoka-aikaa. Pihapöydälle asettelimme kuohuviinin ruusupullossa, pinkit skumppalasit, Marja-Leenan loihtiman ihanan kortin värssyineen, tulipunaisen ruusubegonian, vesimelonista koverretun upean ruusun, jossa oli myös Skarabé -kuoriainen (eli suomeksi sittisontiainen), jonka siipien alta paljastui ruusu... siis se oli uskomattoman hieno!! Miten joku voi saada tuollaisen aikaiseksi!! Ja tietysti oli vielä Valamon ruusupensas, jonka istuttaminen yhdessä Anun osoittamaan paikkaan kuului suunnitelmaan. Ruusu muistuttaa kukkiessaan Anua siten joka vuosi meistä ja tästä ihanasta viikonlopusta.
Juhlallisuudet alkoivat, kun juhlakalu, Kirsi ja Piki -koira saapuivat paikalle. Laitoimme Iiriksen tekemän ruususeppeleen Anun päähän ja lauloimme kukkamekoissamme ja ruusukuvioisissa mustalaishuiveissamme tulipunaisista ruusuista. Marja-Leena luki kortin osuvan värssyn, ja kyllä siinä skumppalaseja kilistellessämme mietin, että yllätys oli onnistunut täydellisesti. Ainakin sen perusteella, että Anu näytti elävältä kysymysmerkiltä. Yllätys olikin isoksi osaksi Marja-Leenan ja Iiriksen käsialaa. He ovat kyllä ihmeellisiä puuhanaisia, joilta pulppuaa aina vain uusia hienoja ideoita. Mietin tätä meidän Skarabé -yhteisöämme, että kyllä sitä ihminen saa olla kiitollinen, kun ympärillä on näin ihania ihmisiä!
Ruusun istuttaminen oli sitten ihan oma lukunsa. Maasto oli aika kivikkoista, joten oli haastavaa saada vettä pysymään kaivetussa kuopassa. Hervotonta hilpeyttä aiheutti joka kerta se, kun vettä kaadettiin kuoppaan. Nimittäin kuulosti siltä, kuin maanalainen onkalo ”hörppäisi” vedet jonnekin syvyyksiin. Ja näin myös tapahtui, jopa lannoitteelle, sillä vesi ja rakeet hävisivät hörinän kera hetkessä!? Onneksi jollain konstilla saimme säästettyä sentään ruusupensaan... Olisihan se ollut noloa, jos puskakin olisi hävinnyt näkymättömiin ryystämisäänien kera Hymiö smile... Eihän siinä sitten naiset muuta voineet, kuin päätyä loitsuja suoltamaan suustaan näyttävien käsiliikkeiden siivittämänä pensaan tykönä. ”Kasva, kasva ruusu....”
Päivä jatkui hyvän syömisen ja juomisen merkeissä. Tarjolla oli mm. raikasta fetasalaattia, juustoa, lohta ja täyteläistä lohihyytelöä. Eikä saa unohtaa herkullisia jälkiruokia, Marja-Leenan punaherukka -leivoksia, Riitan vadelmarahkaa eikä suussasulavia turkinpippurimarenkeja á la Fanni. Myös juomaa oli tarjolla jos jonkinmoista. Täytyyhän sitä juhlistaa näyttävästi näin merkityksellistä hetkeä, ja sitäpaitsi helteellä pitää huolehtia nestetasapainosta.
Anu sai meidät houkuteltua läheiselle isolle suolle, jonka nimeä en nyt muista. Paikka oli ihana! Pitkospuilla oli helppo kävellä, ja aurinko paistoi kesäisen lämpimästi. Siinä keskellä suota kävellessämme oli niin ihanan hiljaista, paitsi että sielläkin kuului se samainen ryystävä ääni, mikä oli aiemmin mökin pihassa kuulunut maan uumenista ruusunistutuspuuhissa ollessamme. Repesimmekin nauramaan. Ettei vain Anun mökiltä olisi suora putki tänne suolle? Hymiö smile
Poikkesimme myös alueella olevalle lintutornille, josta oli hienot maisemat suolle. Ehkä maisemien johdosta osa naisista innostui laulamaankin... Tornista löytyi Anun toimesta myös, yllätys yllätys, geokätkö! Takaisin päin taapertaessamme huomasimme, että karpaloitakin oli runsaasti kypsymässä hyvää vauhtia. Variksenmarjat ja juolukat olivat jo kypsiä ja hyvänmakuisia. Marjoista sai mukavasti energiaa loppukävelyn ajaksi.
Mökille palattuamme vuorossa oli saunan lämmitys. Kyllä sitä jo odottikin löylyihin pääsemistä, sekä kuutamouintia. Ennen saunomista saimme kuitenkin todistaa harvinaista näkyä. Merenneito oli eksynyt rantakivelle! Jotain tuttua neidossa kyllä oli.... Niin, no sehän oli Iiris, joka ”salamavalojen välkkeessä” vuoroin paistatteli päivää kivellä paljetit kimaltaen, ja vuoroin lipui pitkin veden pintaa upea pyrstö laineiden mukana liplattaen... Myös Riitta pääsi merenneidoksi, ilostuttamaan meitä innokkaita valokuvaajia hauskoilla molskauksillaan ja käännöksillään, jotka saivat paljetit ja röyhelöt kiiltelemään kauniisti ilta-auringossa. Merenneitojen kuvaussession jälkeen ja ennen pimeyden saapumista sytyttelimme lyhtyjä ympäri mökin pihaa sekä rantaa. Pihapiiristä tuli hetkessä tunnelmallinen. Kynttilät tekevät ihmeitä. Tosin on myös hyödyllistä, että esim. huussiin mennessä on jonkinverran valoa, ettei kompastu pimeässä...
Loppuilta ja yö kuluikin sitten saunoen, uiden ja hauskaa pitäen. Allekirjoittanut ainakin nautti suuresti illan pimeydestä ja löylyissä vietetyistä jutusteluhetkistä sekä virkistävistä pulahduksista veteen. Myös hiljaisuuden kuunteleminen sekä kirkkaan tähtitaivaan ja peilityynen järvenpinnan ihaileminen laiturilla istuen sai hiljentymään ja miettimään elämän menoa. Vaikka päivä olikin ollut hyvin kesäinen, illalla oli jo selvästikin aistittavissa syksyn viileä läheisyys.
Mökin sisällä viileyttä ei kuitenkaan tuntunut. Pikemminkin tuli kuuma, kun innostuimme tanssimaan ja hauskaa pitämään. Oli siinä menoa, kun mustalaishameet ja milayat hulmusivat. Saimme myös kuulla Anun ja Kirsin edellisillan geokätköilyreissusta. Oli se kamalaa! Jokin eläin piti kamalaa ääntä ja tuli aina vain lähemmäs ja lähemmäs, kun illan pimeydessä nämä urheat naiset yrittivät löytää kätköä. Onneksi naiset selvisivät ehjin nahoin autolle, noin neljän metrin päähän..Hymiö grin. Yön pimeydessä mökin pihapiirissä raikuivat kälkätys ja naurun pyrskähdykset. Lopulta alkoi väsy painaa silmänurkkaa, ja siinä aamun jo sarastaessa neljän aikoihin oli pakko pistää vihdoin pää tyynyyn.
Iso kiitos Anulle kun kutsuit meidät mökkiviikonloppua kanssasi viettämään! Sää oli loistava, kuten oli kaikki muukin! Toit saataville hauskanpitämisen, sekä hyvät ystävät. Annoit mahdollisuuden hypätä pois hetkeksi arjen hulinasta ja nauttia myös hiljentymisestä, annoit mahdollisuuden huomata elämän pieniä perusasioita. Mukaan kotiin lähti taas ”repullinen” ihania muistoja.
Muisteluterveisin Tanja:-)
