Meillä Skarabèn naisilla oli ilo olla
mukana Kalkkisissa kesäharkoissa 10.7.2014 klo 15-20. Liisa oli
järjestänyt meille mahdollisuuden tulla Pörskälään muistelemaan
mustalaistanssia sekä myös Drama Queen -viuhkatanssia, Ah Ya Leih
-huivitanssia ja Am Bemshi -rumputanssia.
Tanssillinen iltapäivämme alkoi klo
14 Marja-Leenan pihalta, josta starttasi kaksi autollista iloisia,
kesäisiin asuihin pukeutuneita naisia kohti kesäistä Kalkkista.
Saavuttuamme perille Pörskälään paikalla olikin jo osa porukasta
mustalaishameissaan ja taustalla soi niiiin ihana mustalaismusiikki.
Klo 15 aloitimme tanssillisen iltapäivämme syömällä Anitan
loihtimia Manibaarin herkullisia pizzoja sekä raikkaita salaatteja.
Hetken sulateltuamme aloitimme treenit. Luova kesätauko oli
ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, sillä koreografioiden muistelu oli
ajoittain hieman haasteellista. Kuitenkin kerrattuamme kuvioita
tarpeeksi, asiat alkoivat loksahdella paikoilleen. Olikin todella
virkistävää päästä taas tanssahtelemaan porukalla. Sali täyttyi
ajoittain iloisesta naurunremakasta ja kesäisestä fiiliksestä.
Kahvitauon pidimme läheisellä
Pihamaan viinitilalla. Paikka oli mukava ja viihtyisä. Sääkin
suosi meitä auringonpaisteella ja melkeinpä helteisellä
lämpötilalla. Herätimme ihmetystä / kiinnostusta pitkissä
mustalaishameissamme ja maatuskahuiveissamme. Viihdyimmekin tovin jos
toisenkin ulkoterassilla nautiskelemassa hyvästä seurasta ja paikan
antimista. Tarjolla oli kahvin, pullan ja jäätelön lisäksi
viinitilan omia viinejä ja siidereitä. Suosittelen paikkaa
lämpimästi! Terassilla oli myös otettu lapset hyvin huomioon.
Heille oli rakennettu omat pöytäryhmänsä ison tynnyrin sisään.
Sinnehän meidänkin piti ängetä itsemme hameinemme kuvattaviksi.
Kuvista tulikin mainioita! Ainakin meillä oli todella hauskaa:) Jos
nauru pidentää ikää, niin siitä nauramisesta tulikin sitten
varmaan monta vuotta lisää elinaikaa jokaiselle meille:) Ennen kuin
lähdimme takaisin tanssimaan Pörskälään, teimme Pihamaan
viinitilan myymälästä ostoksia. Tarjolla oli tilan omien viinien,
siiderien ja muiden alkoholipitoisten juomien lisäksi myös
alkoholittomia vaihtoehtoja, unohtamatta mm. paikallisia marjoja,
vihanneksia ja muita tuotteita.
Loppuilta sujahtikin sitten nopeasti
harjoittelun merkeissä Pörskälässä. Tästä on hyvä jatkaa
sitten elokuussa, kun tunnit taas alkavat. Kuuntelimme myös tulevien
koreografioidemme musiikit, eli Balady Accordion nro 1 (Saara Lehdon
koreografia) ja milaya -musiikki, jonka nimeä en nyt muista (Outi
Bomanin koreografia). Ennen Lahteen päin lähtöä klo 20 jälkeen
poikkesimme vielä Liisan pihalla pikaisesti ihastelemassa puutarhaa
ja pihapiiriä.
Taas on takana yksi mieleenpainuva
kokemus itämaisen tanssin ja mukavan yhdessäolon tiimoilta! Ja
mielestäni myös yksi kesän hauskimmista päivistä!
Innolla elokuun tunteja odottaen
Tanja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti