VASEMMISTOLIITON EHDOKKAIDEN ESITTELYTILAISUUS
11.10.2014 KLO 13 KASISALILLA
Anua oli lähestytty vasemmistoliiton taholta, ja sieltä oli pyydetty ohjelmaa eduskuntavaaliehdokkaiden esittelytilaisuuteen. No eihän se mitään uutta ollut, että hetihän meitä ”likkoja” ilmoittautui vapaaehtoisiksi toteuttamaan ehdokasesittelyjen väleihin tanssillista ohjelmaa.
Treffasimme Kasisalin parkkipaikalla klo 12. Siitä sitten menimme sisälle. Siellä meille ystävällisesti esiteltiin esiintymispaikka, pukuhuone ja musiikintoistosta vastaava henkilö, jotta pääsimme vielä pikaisesti testaamaan, että cd varmasti toimii moitteettomasti. Siinä tuli käytyä vielä esiintymiskappaleetkin läpi. Myös juontaja Väiski otti meidät hienosti huomioon, kun toi meille juontonsa rungon paperilla. Siten tiesimme, monelta meitä kuulutettaisiin lavalle, ja kuinka pitkä väli on esitystemme välissä. Muutenkin kaikki toimi hienosti.
Ilmassa oli innokkaan odottava tunnelma. Ajoittain pukuhuoneesta kuului iloisen puheensorinan lisäksi kunnon röhönauruja, kun huumori alkoi kukkimaan oikein kunnolla. Osittain jännittyneessä olotilassa sitä keksii jopa nokkakärryille huumorinhöysteisiä uusia ja erilaisia käyttötapoja, kuten sen, että esiintyjät voitaisiin kuljettaa sen avulla estradille.... No onneksi kukaan ei ryhtynyt tuumasta toimeen...Vielä viimeiset ehostukset ja varmistukset, että kaikki on kunnossa. Sitten tuli aika mennä lavalle.
Ensimmäisenä esitimme Drama Queen -härpäke (eli viuhka) tanssin, joka on Liisan käsialaa. Pukuina oli mustat mekot, joissa on runsas kelta/oranssi tyllihelma. Kelta-oranssien viuhkojen kanssa näky oli hieno ja ryhmäkin yhtenäinen. Tässä tanssissa mukana oli Marja-Leena, Merle, Iiris, Riitta ja Svetlana.
Toinen tanssimme oli Ah Ya Leih -huivitanssi, joka on Raija Salmisen koreografia. Sen tanssimme minä (siis Tanja) ja Merle. Tulimme estradille alkumusiikin tahdissa yllätyksellisesti täysin eri puolelta salia kuin muissa tansseissa. Se sopikin tähän liikkuvaan tanssiin hyvin. Asuina meillä oli mustat leveähelmaiset, osin pitsiset Balady Sangaraniin tehdyt mekot, joissa on turkoosit koristeet.
Sitten vielä kolmatta tanssia varten puimme yllemme hapsupuvut, sillä vuorossa oli rumputanssi Am Bemshi. Tässä tanssissa mukana oli Iiris, Riitta, Svetlana, Merle ja allekirjoittanut (Tanja). Tanssin meille on tehnyt Anu. Olimme iloisen värinen, mutta yhtenäinen ryhmä. Jokaisen hapsupuku oli erivärinen. Tanssin pyörteissä hapsut lensivät hauskasti ja paljetit kiilsivät.
Tilaisuuden aikana ja sen jälkeen saimme runsaasti positiivista palautetta. Pukujamme ihasteltiin, myös tanssiemme monipuolisuutta ja vaivannäköämme kehuttiin. Taas oli yksi esiintyminen plakkarissa ja fiilikset katossa:) Lisäksi saimme taas hivinen lisää näkyvyyttä seurallemme sekä roppakaupalla hyvää mieltä. Näinkin siis voi lauantai-iltapäivää viettää, hyvässä seurassa ja poliittisesta suuntautuneisuudestamme välittämättä.
Tanssiterkuin Tanja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti